Veto ja Lepo

Veto_ja_LepoKoehenkilö 1

Ensimmäinen käyntikerta: Ihmiskoehenkilömme Neea saapui iloisena ja tyytyväisenä ensimmäiseen tapaamiseen Veto ja lepoon – oli iloinen kun kerrankin voitti jotain!

19 vuotiaalla neitokaisella ollut päänsärkyjä jo useamman vuoden ajan kuukausittain. Omin sanoin niska-hartiaseutu jumittuu kaikesta ja päänsärky tekee voimattomaksi. Myös rintarangassa ja alaselässä on kipuilua. Neea on käyttänyt kipuun ja särkyyn Buranaa joka on lievittänyt, mutta ei poistanut ongelmaa.

Perussairautena hänellä on lasten reuma. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin hyvää yläselän ryhtiä, kaulan syvien ja lapaluun tukilihasten vahvistamista sekä piikkipallon käyttöä. Ohjeet annettiin Oma Olonosturin kautta asiakkaalle. Ensimmäisellä kerralla myös laitettiin ultraääntä ja käsiteltiin vähän niska-hartiaseudun lihaksistoa, koska siellä on huomattavaa jännittyneisyyttä. Asiakas lähti tyytyväisenä, seuraava kerta sovittiin ensi viikkoon. Fysioterapeuttina Hannamari Koivisto.

Toinen käyntikerta: Ihmiskoehenkilömme Neea saapui toiseen tapaamiseen jälleen iloisena. Viikon väliajan, olo oli ollut ok eikä päänsärky ollut päässyt pahaksi. Neea oli tehnyt saamiaan kotiohjeita ja harjoittelun huomasikin niskan paremmasta hallinnasta. Tällä kertaa harjoiteltiin ja ohjattiin rintarangan mobilisaatiota sekä yläselän vetreytystä rullan avulla. Jumpan oheen otettiin myös manuaalista käsittelyä, sillä jännittyneisyyttä ja arkuutta edelleen on.

Kolmas käyntikerta: Ihmiskoehenkilömme Neean 3. tapaaminen. Koska Neealla ollut kipuilua niha seudun ohella myös rintarangan alueella ja alaselässä, jatkettiin ryhtiä kannattelevien lihasten aktivoimista, syvien lihasten vahvistusta sekä kehonhallintaa Pilateksen opein. Tämä pohjana ensi kerraksi sovittuun kuntosaliharjoitteluun, jossa liikeratojen ja asentojen hallinta erittäin tärkeää. Neea koki liikkeet alkuun haasteellisiksi, mutta uskoo selviytyvänsä.

Neljäs käyntikerta: Neea saapui iloisena ja kertoi että parempaa kuuluu kuin aiemmin; olo on hyvä, ratsastuksessa hartiaseutu oli pysynyt rentona ja kuluneen n 2,5 vkon aikana päänsärkyä oli ollut vain yhden kerran.  Neea oli väliajalla tehnyt kaikkia saamiaan ohjeita, ja tällä kertaa vuorossa meillä oli kuntosalin ohjeistusta. Liikkeissä huomioitiin etenkin herkästi jännittyvä hartiaseutu sekä vältettiin polvinivelten liiallista kuormittumista, kaikissa liikkeissä painotettiin oikeaa hallittua asentoa. Välineinä käytettiin laitteita, kahvakuulia, tankoa ja jumppapalloa joista koostettuna Neea sai mukaansa 2 eripainotteista ohjelmaa. Lisäksi käytiin läpi fascialinjoja kepin avulla joka verryttelynä ennen ja jälkeen treenin! Seuraava käynti sovittiin 2 kk:n päähän, väliin sovittiin 2 yhteydenottoa iCoachin avulla. Neea lähti iloisena ja lupasi olla muutenkin yhteydessä jos tarvetta tulee.

Koehenkilö 2

Ensimmäinen käyntikerta: Ihmiskoehenkilömme Anne oli yllättynyt sekä erittäin iloinen, että juuri hänet oli valittu. Anne oli pitkään miettinyt osallistumistaan ihmiskokeseen ja viime hetkellä päätti täyttää lomakkeen. Anne on 54-vuotias rouva, jolla on ollut lähes vuoden ajan kantapääkipua. Kantapään kipuun on saanut kortisonipiikkejä kolme kertaa viime vuoden aikana. Oireet olivatkin jo hetkeksi vähentyneet, mutta nyt oireita on jälleen. Jalan päälle astuminen tuottaa vaikeutta ja lisäksi uutena oireena tullut vielä jomottava lonkan kipu. Harjoiteltiin ryhtiä, alaraajojen sekä lanton asennonhallintaa. Lisäksi nilkan asentoa korjattiin teippauksella. Anne lähti tyytyväisenä onnistuttuaan kävelemään paremmin kotiin ja odottaa seuraavaa tapaamistamme. Fysioterapeuttina Heidi Kujander

Toinen käyntikerta: Annen vointi ollut parempi ensimmäisen käynnin jälkeen. Anne on ollut erittäin aktiivinen ja tehnyt harjoitteet säännöllisesti. Olonosturin kautta olemme olleet yhteyksissä ja viestitelleet harjoitteiden toteutuksesta. Käynnin aikana hoidettiin kipeitä alueita jalasta sekä tutustuttiin kuntosali harjoitteisiin. Annen kertoi, että hänellä on toiveikas olo!

Kolmas käyntikerta: Ihmiskokeen kolmas käynti Annen kanssa sujui jälleen mukavasti. Anne on hoitanut kantapään kipua kaikkien ohjeiden mukaan omatoimisesti ja aktiivisesti. Käynnin aikana jalan kipuja hoidettiin ja käsitetliin kireät alaraajat. Ryhtiä ohjattiin ja käytiin harjoitteita läpi. Uudet ohjeet lisättiin Olonosturiin. Anne on omaksunut kaikki harjoitteet hienosti. 

Neljäs käyntikerta: Neljäs käynti sujui hyvin, jalan ja lonkan kivut ovat vähentyeet huomattavasti näiden viikkojen aikana ja kävely sujuu paremmin. Jo aikasemmin viikolla sain Olonosturin kautta Annelta viestiä ensimmäisestä kivuttomasta päivästä. Annen neljännen käynnin aikana kävimme uuden kuntosalimme laitteet läpi ja Annelle tehtiin oma ohjelma jota voi tehdä kotiharjoitteiden lisäksi. Lopuksi lonkan kipualuetta käsiteltiin vielä ja jalka teipattiin. Suunnittelimme jatkoa ja sovimme viimeisen käynnin ajankohdan. Olemme yhteydessä iCoachin kautta ja sovimme että viestejä voi edelleen lähettää aina tarpeen mukaan kuten tähänkin asti.

Viides käyntikerta: Meidän ihmiskoe on saatu päätökseen Annen kanssa. Tänään oli viimeinen käynti ja Annen tilanne on parantunut huomattavasti. Lonkan alueella ei ole ollut kipuja enää lainkaan eikä särkylääkkeitä ole tarvinnut. Kantapään kipu on ollut vaihtelevaa ja nyt näyttää taas paremmalle. Anne on ollut erittäin aktiivinen ja omatoiminen ja käynyt meidän kuntosalilla kolme kertaa viikossa harjoittelemassa kolmen kuukauden ajan. Lisäksi yhteydenpito on ollut tiivistä iCoachin / Olonosturin kautta ja aina kuntosalilla käydessään olemme vaihtaneet kuulumiset. Anne kertoo, että kuntosaliharjoittelu on auttanut häntä monella tapaa ja huomannut lihaskunnon parantuneen. Treenit jatkuvat siis edelleen!
Lisää kertomuksia ihmiskokeesta