Kurikan Lääkintävoimistelu Marita Ottela Oy

 

Kurikan_laakintavoimisteluEnsimmäinen käyntikerta: Marja-Liisa oli erittäin onnellinen saadessaan kutsun ihmiskokeeseen lähes 2000 hakijan joukosta. Tuki- ja liikuntaelinongelmat ovat hankaloittaneet hänen arkeaan jo useamman vuoden. Fysioterapiaa hän on saanut viimeksi n. 4v. sitten. Asiakkaamme on tehnyt raskasta hoitotyötä viimeiset 20 vuotta ja juuri loppuvuodesta 2016 hänen työtään on mukautettu. Selkä- ja niskaoireita on tällä hetkellä, lähinnä mukautetun työn ansiosta, vähemmän.

Marja-Liisa tuumasikin, että nyt on oikea vaihe pistää tuumasta toimeen. Fysioterapeuttisen alkututkimuksen jälkeen ongelmakohdiksi ensimmäisellä hoitokerralla tulivat jäykkyys ja palpaatioarkuus rintarangan alueella, säteilykipu oikealta ristiselästä oikeaan nivukseen ja oikeaa polvea kohti sekä kaularangan liikkeissä kipu sivu- ja eteentaivutuksissa. Nivelliikkuvuudet pääsääntöisesti yliliikkuvat.

Asiakkaan tavoitteet ja toiveet jaksolle ovat:

1. Suoriutua paremmin päivittäisistä toiminnoista; esim. nostaminen ja pukeutuminen/riisuminen.
2. Tarkistetaan esim. kuntosaliharjoitteiden oikeita suoritustekniikkoja sekä päivitetään kotiharjoitteita.

Hoito 1x: Fysioterapeuttinen tutkiminen pohjana Auron Germ Guide, manuaalinen käsittely ja palpointi ranganalue, tärkeimpien kuntosaliharjoitteiden läpikäynti, kolme uutta kotiharjoitetta.

Toinen käyntikerta: Paikalla oli myös Kurikka-lehden toimittaja. Marja-Liisa oli tehnyt aktiivisesti saamiaan harjoitteita ja huomannut niiden “iskevän” oikeisiin kohtiin. Tällä tapaamiskerralla paneuduttiin alaraajojen linjauksiin ja selvitettiin niiden vaikutusta liikeketjussa ylöspäin. Vk 4 on omatoimisia harjoitteita ja seuraava tapaaminen sovittiin ti 31.1.

Kolmas ja neljäs käyntikerta: Hoitokerrat sujuvat Maisan (sama Marja-Liisa) kanssa tavoitteiden mukaan.
Olemme tavanneet nyt pari kertaa kahden viikon välein, tavoitteena on ollut poisoppia ja korjata ns. virheellisiä liikemalleja. Nivuskipu on välillä muistuttanut itsestään, mutta esim jalkapohjan puutuminen on lähes poissa. Käynnillä tehtiin vanhaan malliin pohjelihaksen venytys. Nivelten yliliikkuvuuden takia Maisa ei aikaisemmin ole saanut venytystä tuntumaan oikeassa kohtaa.  Rintarangan liikkuvuus sekä lantion hallinta ovat kohentuneet. Parhaiten Maisa itse huomaa sen siitä, että hän pystyy paremmin esim. pukeutumaan seisaallaan ilman tukea ja kipua.

iCoach jakso: Auron ihmiskokeeseen osallustuneen Maisan kanssa terapiakäynnit on ohi ja erityisesti Maisa on huomannut koko rangan alueen liikkuvuuden ja elastisuuden parantuneen.

Yksi Maisan tavoitteista siis saavutettu.  Nivuskipu vihoittelee ajoittain, mutta ilman särkylääkkeitä on pärjätty. Tästä jatketaan isolla tsempillä eteenpäin nettivalmennuksen turvin!

Viides käyntikerta: Onnea Suomi 100 v.!  Auron; Eroon särkylääkkeistä- fysioterapia auttaa case saatiin jo jokunen aika sitten päätökseen.  Hoitoalalla töitä tekevä Maisa on aina käyttänyt mahdollisimman vähän särkylääkkeitä; niin tämänkin jakson aikana.  Fysioterapian Suurlähettiläs Maisa: esim. ” Opin paljon kropastani ja huomasin miten väärin harjoitteita voi tehdä. Tekemiseen pitää oikein keskittyä! ” iCoach- etävalmennuksen koimme hyväksi työkaluksi.

Lisää kertomuksia ihmiskokeesta