Toimintamme jatkuu mahdollisimman normaalina koronavirustilanne huomioon ottaen. Palvelumme ovat käytössä myös videovastaanoton ja kotikäyntien muodossa.

Toni Piispanen kelaa kohti Rioa

Toni Piispasen selkäydin meni poikki 20 vuotta sitten, mutta se ei ole estänyt hänen menoaan. Ikänsä urheillut Toni vaihtoi karaten ensin pyörätuolirugbyyn ja sitten pyörätuolikelaukseen ja raivasi tiensä nopeasti lajin huipulle. Paralympiavoittajan ja maailmanmestarin seuraava tähtäin on Rion vuoden 2016 paralympialaisissa – ja Auron tekee parhaansa, että kyynärpääleikkauksesta toipuva Toni saavuttaa tavoitteensa.

Oli vuosi 1993 ja Lahden Urheilutalolla oli meneillään taistelulajien eri tyylisuuntia esittelevä Budogaala. Tuolloin seitsemäntoistavuotias karateka Toni Piispanen oli keskellä hyvin harjoiteltua esitystä, jossa yksi mustavöinen taituri taisteli neljää muuta vastaan. Oli Tonin vuoro ottaa vastaan yksi monista koreografiaan kuuluvista potkuista. Isku tuli kovaa, ja liikesuoritus tyhjensi ilmat keuhkoista. Se sai Tonin häkeltymään hetkeksi, mutta koreografiassa oli vuorossa voltti eteenpäin, ja hän hyppäsi.

Sekuntia myöhemmin Toni makasi tatamilla 700 katsojan edessä. Hän oli pudonnut päälleen. Toni ei tuntenut, missä suunnassa oli eikä pystynyt nousemaan ylös. Sairaalassa hänen päähänsä asetettiin pultit, joihin kiinnitettiin kahdeksankiloinen paino. Kallovetohoidon tarkoituksena oli saada niskanikamat samaan asentoon, jossa ne olivat olleet ennen hyppyä.

Aluksi näytti siltä, että kyseessä oli hetkellinen toimintahäiriö. Pian kuitenkin selvisi, että Tonin selkäydin oli vaurioitunut. Kaularangan C6-nikama oli murtunut ja sen seurauksena sen alapuolella oleva hermosto oli halvaantunut. Diagnoosi oli neliraajahalvaus. Tonin tunto palautuisi, mutta liikehermosto ei enää toimisi rinnasta alaspäin.

Sängynpohjalta pyörätuoliin

Kun kuusi viikkoa kestänyt kalloveto hoito päättyi, Tonia alettiin hiljalleen nostaa pystyasentoon. Hänen kehoaan ei voinut nostaa pystyyn kertarysäyksellä, sillä se olisi voinut viedä tajunnan. Niinpä Toni makasi kipissä, jota käännettiin viisi astetta päivässä pystysuuntaan; näin keho sopeutuisi uusiin asentoihin. Prosessi kesti kuukauden.

Kymmenen sairaalassa viettämänsä viikon aikana Toni ehti ajatella paljon. Ensin hän pelkäsi, että joutuu olemaan laitoshoidossa loppuikänsä. Kun selkäydinvammat alkoivat käydä tutummiksi, alkoi toivon kipinä herätä. Toni halusi kuntouttaa itsensä hyvin ja odotti jo pääsevänsä pyörätuolin kyytiin. Ehkäpä hän voisi vielä myös jatkaa urheilijanelämäänsä – tehdä kaiken sata lasissa, omistautuen ja sydänverellä – vammasta huolimatta.

Puolitoista vuotta myöhemmin, kun Toni oli henkisesti ja fyysisesti sujut vammansa kanssa, hän aloitti pyörätuolirugbyn. Käpylän kuntoutuskeskuksessa oli käynyt paljon vammautuneita urheilijoita kutsumassa porukkaa pois sängynpohjalta ja mukaan erilaisiin lajeihin. Rugby vei mukanaan, ja ikänsä urheillut Toni nousi siinä maajoukkueen kapteeniksi ja pelasi jopa kauden amerikkalaisessa puoliammattilaisliigassa. Pyörätuolikelaajaksi Toni siirtyi vuonna 2009. Laji kulki hyvin, ja jo kolme vuotta myöhemmin hänellä oli kaulassaan kultainen olympiamitali Lontoon paralympialaisten 100 metrin kelauksesta luokassa T51. Se tarkoittaa sitä, että kelaajat käyttävät pelkästään käsiään, eivät lainkaan vartaloaan.

Auron yhteistyökumppaniksi

Urheilijat ovat aina fysioterapeuttien vakioasiakkaita, mutta vammaisurheilijana Tonin tarpeet ovat kahtalaiset. Fysioterapeutti paitsi auttaa häntä kuntouttamaan lihaksiaan ja urheiluvammoja, antaa myös Tonin tarvitsemaa neurologista fysioterapiaa. Auronista löytyi OMT-fysioterapeutti Kreetta Kiviniemi, joka on erikoistunut sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoihin että neurologiseen fysioterapiaan.

Säännöllinen fysioterapia on neliraajahalvaantuneille hyvin tärkeää, sillä se auttaa heitä pysymään omatoimisina. Kun vamman aiheuttamia puutumisoireita, hermoärsytyksiä sekä tahattomia lihasjännityksiä hoidetaan ja tueksi otetaan oikeanlaiset apuvälineet, pystyy selkäydinvammautunut elämään melko tavallista elämää. Tonikin on työssäkäyvä kahden lapsen isä, joka tapaa usein vanhoja kavereitaan ja jolle urheilu on elämäntapa.

Kreetta ja Toni tapaavat kerran viikossa ja tekevät harjoitteita, jotka parhaiten tukevat Tonin senhetkistä treenikautta. Kreetalle Tonin huoltojoukoissa toimiminen on työn suolaa, sillä Tonista huokuva positiivisuus, innostus ja tsemppi ovat tarttuvaa lajia. Kreetta joutuu työssään usein toteamaan, että ihmiset, jotka ovat kokeneet elämän haurauden, osaavat yleensä ottaa siitä paljon irti.

Pyörätuolikelaajan ammattitauti

Kova treenaaminen ei kuitenkaan suju aina ilman haavereita. Pyörätuolikelaajien selkä kuormittuu helposti jatkuvasta istumisesta ja kyynärpäät joutuvat kelatessa koetukselle. Kyynärpäässä sijaitseva ulnaarihermo oli vaivannut Tonia jo pitkään, ja tänä keväänä se vihdoin leikattiin.

Leikkaus meni hyvin, mutta viivästyi suunnitellusta aikataulusta sen verran, että Tonin kisakalenteri meni uusiksi. Väliin jäi kolme isoa kisaa. Alkukesästä Toni pääsee jo kilpakentille, mutta kunto ei ole vielä kisalukemissa, eikä hän odota itseltään ihmeitä. Sen sijaan Qatarissa lokakuussa 2015 pidettävissä MM-kilpailuissa kaiken pitäisi olla kohdillaan.

Todellinen tähtäin Tonilla on kuitenkin vuodessa 2016 ja silloin järjestettävissä Rion paralympialaisissa. Siihen asti hän treenaa 100 ja 400 metrin matkoja varten 6–12 kertaa viikossa ja vaihtaa harjoittelun muotoa ja rytmiä aina muutaman kuukauden välein. Rion jälkeen on aika miettiä, vieläkö urheilulle omistautuminen motivoi. Jatkuipa matka vielä vuoden 2020 Tokion kisoihin tai ei, yksi asia on varmaa: Liikuntatieteellisessä seurassa työskentelevän liikuntatieteiden maisterin elämäntehtävänä on liikunnan ilon jakaminen.

Lue Tonin toipumistarina kyynärpääleikkauksesta blogista.

Kuva: Katariina Ojala