Hierontaa vai fysioterapiaa?

Hiljattain kuntosaliharrastuksesta ja terveellisistä elämäntavoista innostunut Jani, 44, reväytti olkapäänsä kivuliaasti. Aluksi hän ei ajatellut tehdä asialle mitään, vaan jatkoi kuntosalilla käymistä normaalisti. Tietyt liikkeet salilla tekivät kuitenkin niin kipeää, että ne oli jätettävä väliin. Jonkin ajan kuluttua olkapää oli niin kipeä, että Jani joutui vaihtamaan saliharjoitteet kokonaan pelkkään juoksumatolla juoksemiseen.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan Jani vältteli lääkärissä käyntiä viimeiseen asti. “Vastasin vaimolle koko ajan, että jos ensi viikolla tämä on vielä kipeä, niin sitten menen. Seuraavalla viikolla vastasin taas samoin.” Jani kertoo. Hän oli sitä mieltä, että kipu johtuu vain niskajumeista ja helpottuu itsestään. “Vaimoni hieroi hartioitani ja pidin niskassa lämmintä kaurapussia iltaisin.” Hän luki netistä itsehoito-ohjeita ja päätti ottaa lyhyen buranakuurin. Salilla käynnin hän jätti viikoksi pois. Kokonaan levossa tuo viikko ei kuitenkaan kulunut – Jani “lankutti” kotona ja suoritti kotiaskareita kivusta huolimatta.

“Harmitti, kun en päässyt salille. Kokeilin joka aamu pyöritellä käsivartta ilmassa ja toivoin, että kipu olisi hävinnyt yön aikana.” Jani sanoo. Kipu ei kuitenkaan helpottanut, päinvastoin, se paheni. Koko vasen käsivarsi ei enää noussut sivukautta ylös. “Vaimoni ehdotti fysioterapiaa ja ihmettelin, mitä siellä oikein tehdään. En uskonut fysioterapian voivan auttaa tähän vaivaan. Lopulta hän kuitenkin suostutteli minut varaamaan ajan Auroniin hierojalle. Hieronta kuulosti mielestäni paremmalta kuin fysioterapia.” Jani kertoo.

Kuten useimmat Auronin hierojat, myös Dinah Bedretdin Auron Helsingistä on koulutukseltaan fysioterapeutti. Niinpä hän osasi katsoa Janin vammaa fysioterapeutin silmin tämän tullessa vastaanotolle. Fysioterapeutti Dinah oli heti alkuun sitä mieltä, ettei hieronta auta kyseiseen vaivaan lainkaan. Hieronta voisi kuitenkin rentouttaa kankeaa niska-hartiaseutua, joka oli mennyt jumiin kivun, huonon nukkumisen ja hankalien asentojen takia. He sopivat yhdessä, että Jani tulisi viikon päästä uudestaan Dinah’n vastaanotolle, tällä kertaa fysioterapiaa varten. Jani suostui vihdoin.

“Hieronta tuntui tosi mukavalta. Dinah oli sopivan lempeä otteissaan. Olo oli rentoutunut sen jälkeen, mutta olkapääkipuun se ei tosiaan auttanut.” Jani myöntää. Hierontakäynnin jälkeen hän suhtautui vähemmän kriittisesti fysioterapiaan ja jopa lääkärissä käyntiin. “Dinah suositteli, että kävisin kuvauttamassa olkapääni varmuuden vuoksi. Varasin ajan terveyskeskukseen ja päätin välttää salilla käyntiä siihen asti.” Jan sanoo.

Seuraavan viikon fysioterapiakäynnille Jani tuli mielellään. Olkapää vaivasi edelleen ja Jani halusi löytää ongelmaan ratkaisun pian. “Dinah oli mukava ja ammattimaisen oloinen, hän tutki kaiken mahdollisimman tarkkaan. Hän pyysi minua tekemään monenlaisia liikkeitä. Pyörittelin ja taivuttelin käsivartta joka suuntaan, seisaallaan, istuallaan ja makuultaan. Katsottiin käden liikerataa ja kerroin, missä kohti tuntui kipua” Jani selittää. He juttelivat paljon vastaanotolla ja päätyivät lopputulokseen, ettei vamma onneksi vaikuta vakavalta.

Lähtiessään Auronista Jani sai mukaansa kirjalliset ohjeet käsivarren kuntouttamiseen ja venyttelyyn kuminauhan avulla. Hän sai myös luvan käydä kuntosalilla normaalisti, kunhan välttäisi kipua tuottavia liikkeitä. “Muuta ei fysioterapeutti voinut tällä kertaa tehdä, koska olkapäävammani on sitä luokkaa, joka paranee pikkuhiljaa oikeanlaisen harjoittelun avulla.” Jani kertoo. “Pääsin seuraavana päivänä käymään terveyskeskuksessa, mutta siellä ei katsottu sittenkään tarpeelliseksi kuvata olkapäätä. Tk-fysioterapeutti sanoi melkein kaikki samat asiat kuin Dinah Auronissa.” Jani sanoo, ja kahden ammattilaisen mielipiteet saatuaan hän päättää ostaa kuminauhan kotiharjoittelua varten.

“Ajattelin aluksi kuminauhajumpan olevan turhaa ja melkein jätin kuminauhan ostamatta, vaikka Dinah suositteli sitä. Ostin kuminauhan sitten kuitenkin, mutta lykkäsin sen kokeilua iltaan asti. Onneksi aloin tekemään harjoitteita! Jo heti ensimmäisen kerran jälkeen kipu lieveni!” Jani kertoo. “Reväytetty olkapää ei vain ollut päässyt parantumaan kunnolla. Pitkittynyttä kipua tuottivat enemmänkin muut lihakset, jotka jännittyivät vamman vuoksi olkapään ympärillä. Kuminauhajumpan avulla lihakset saivat muuta tekemistä, jolloin särky helpottui.”

Olkapää ei kuitenkaan parantunut ennalleen kuin taikaiskusta, vaan Jani harjoittelee edelleen päivittäin kuminauhalla. Hänen olonsa on luottavainen, vaikka kipua tuntuukin vielä hieman. “Hieronta vai fysioterapia? Tähän fysioterapia auttoi parhaiten. Mutta hieronnassa voisin käydä uudestaankin, ihan vain rentoutuakseni.”