Fysioterapeutti ja personal trainer loivat toisiaan täydentävät ohjelmat

Sirkku, 60, tilasi personal trainerilta kehoa monipuolisesti kuormittavan saliohjelman ja fysioterapeutilta ohjelman, joka vahvistaa polvea. Tuloksena oli kokonaisvaltainen kunto-ohjelma.

”Eläkkeelle jäätyäni innostuin taas hankkimaan jäsenyyden kuntokeskukseen. Olin huomannut, ettei tasapainoni ole enää ihan entisellään ja kätenikin ovat kuin pulkannarut – voimaa pitäisi saada lisää. Kävin monenlaisilla ohjatuilla tunneilla ja välillä vilkuilin kuntosalillekin päin. Tiesin, että salille pitäisi mennä, mutta kuntosalilla käynti ei ollut mielestäni koskaan tuntunut yhtä mukavalta kuin liikkuminen jumpparyhmässä energisen vetäjän ohjaamana.

Salijäsenyyteeni kuului kaksi tapaamista personal trainerin kanssa. Pyysin ensimmäisessä tapaamisessa henkilökohtaiselta valmentajaltani liikkeitä, jotka kuormittaisivat koko kehoa; en halunnut hyppiä laitteesta toiseen harjoittamassa yhtä pientä lihasryhmää. Sain hyviä ohjeita muun muassa kyykkyihin ja maastavetoihin sekä neuvoja, miten tehdä ne turvallisesti.

Vanha polvivamma vihoittelee

Olen loukannut polveni 15 vuotta sitten. Siirsin aikoinani voimakkaassa aukikierrossa painon polvelle, joka oli huonossa asennossa, ja siitä asti polvi on silloin tällöin vihoitellut. En ole oikein uskaltanut tehdä kyykkyliikkeitä jumppatunneilla, ja polvi on saattanut lähteä alta kantaessani jotain painavaa alas portaita. Olen myös vältellyt juoksemista polveni takia. En kuitenkaan ajatellut polvivammaa sen kummemmin: sitähän luonnostaan välttää asioita, jotka aiheuttavat ikäviä tuntemuksia, joten polvi ei juurikaan haitannut elämääni.

PT:n tekemä ohjelma haastaa koko kehoa, fysioterapeutin ohjelma tähtää reistailevan polven kuntouttamiseen.

Kerran kuntokeskuksessani oli kampanja, jolla sai ilmaisen konsultaation Auronin fysioterapeutin kanssa. En ollut ajatellut, että tarvitsisin fysioterapeuttia, mutta tilaisuus herätti ajattelemaan, voisiko epäluotettavalle polvelleni tehdä jotain.

Fysioterapeutti katsoi kehoni liikkuvuutta ja lihaskireyksiä sekä analysoi, missä minulla on voimaa ja mistä sitä puuttuu. Selvisi, että jalkaterässäni ja nilkassani on heikkoutta, joka aiheuttaa ylipronaation eli paino menee jalkaterän sisäsyrjälle, ja se vaikuttaa myös polven hallintaan. Myös reiden ulkosyrjältä löytyi yllättävää lihaskireyttä ja polven sisäpuolen lihakset olivat heikot.

Pyysin, että fysioterapeutti tekisi ohjelman, joka tukisi polven vakautta ja kehittäisi tasapainoani. Sain häneltä sarjan liikkeitä, jotka vahvistavat lihaksia polven kummaltakin puolelta. Sain myös uutta näkökulmaa tuttuihin liikkeisiin: fysioterapeutti auttoi minua ymmärtämään, miksi teen joitain liikkeitä ja mihin pyrin niillä. Sovimme lisäksi muutamasta seurantatapaamisesta, joissa katsotaan, mitä vaikutusta harjoituksilla on ollut.

Kaksi näkökulmaa, kaksi tavoitetta

Personal trainerin ja fysioterapeutin minulle tekemissä ohjelmissa on ihan eri tavoitteet. PT:n tekemä ohjelma haastaa koko kehoa, fysioterapeutin ohjelma tähtää reistailevan polven kuntouttamiseen. Ne pikemminkin täydentävät toisiaan kuin kilpailevat keskenään. Tuntuu hyvältä, kun minulla on ammattilaisten kirjoittamat ohjelmat ja tiedän, miten suorittaa ne.

Riittävä lihasvoima tarkoittaa minulle toimintakykyä. Tykkään puuhailla ja liikkua luonnossa ja haluaisin pysyä omien jalkojeni päällä niin pitkään kuin mahdollista. Kroppani ei ehkä ole nuorenemaan päin, mutta lihasten tuomaan toimintakykyyn voin itse vaikuttaa.

Vaikka olen aina ollut reipas liikkumaan ja kokeillut monenlaisia lajeja, huomaan, että minulla on ollut väärä käsitys ruumiistani. Olen esimerkiksi pitänyt itseäni jäykkänä. Nyttemmin olen joutunut korjaamaan käsityksiäni: kroppa kyllä oppii uutta. Kehon lukkoja ja jumeja voi avata vielä kuusikymppisenäkin.”

Fysioterapeutin vinkit:

– Kerro kehosi jumeista ja vanhoista vammoistasi rohkeasti personal trainerille. Ei kannata ajatella, että personal trainerin sana on kiveen hakattu

– Personal trainer kyllä muokkaa ohjelman sinulle sopivaksi, kunhan tietää rajoitteistasi.

– Älä tee mitään, mikä tuntuu huonolta, erityisesti nivelissä. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kipu tuntuu ”omalta”, jos siis olet aikaisemminkin kokenut vastaavanlaista kipua jossain liikkeessä.

– Moni harjoittelee pienestä kivusta huolimatta. Vaikkei vaiva ole juuri sillä hetkellä vakava, on hyvä mennä näyttämään sitä fysioterapeutille. Fysioterapeutin antamilla parilla liikevinkillä vaiva ei pääse pahenemaan. Monesti yksikin käyntikerta riittää.

– Kannattaa aina mainita personal trainerin tekemästä kunto-ohjelmasta fysioterapeutille ja päinvastoin; näin saat kunto-ohjelmat, jotka todella täydentävät toisiaan.

Fysioterapeutti Saara Kukkohovi, tuki- ja liikuntaelinfysioterapia

Auron Eliel (Helsingin Rautatieasema)