Fysiopiste Isokyrö Seinäjoki Laihia

Sota turhia lääkkeitä vastaan on alkanut. Ihmiskoe -asiakkaamme ovat käyneet fysioterapeutin tutkimuksissa. Laihian asiakkaana on Susanna. Hänellä on elämänsä aikana ollut useita selkäkipujaksoja. Fysioterapeutti Mervi Nivukoski on tutkinut ja ohjannut selälle stabiloivia harjoitteita. Seinäjoen asiakas on Emmi, jolla niska-hartiaseutu sekä alaselkä oireilee. Päänsärkyä on usein ja särkylääkkeitä käyttää lähes säännöllisesti. Fysioterapeutti Tuula Heimonen-Lankio on tutkimuksen jälkeen ohjannut kaularangan ja yläselän hallintaa parantavia harjoitteita. Omaolonosturin kautta on kotiharjoittelu ja kontrollointi käyntien välillä.

Ihmiskoe saatiin käyntiin myös Isossakyrössä. Koehenkilömme Jonna tuli ensimmäiselle käynnille Fysiopiste Isokyrömotivoituneena ja innostuneena. Jonna on 24 vuotias, kahden lapsen äiti, jolla on ollut pitkään alaselkäkipuja. Kivut hankaloittavat kokonaisvaltaisesti hänen päivittäistä toimintakykyä, arjessa ja työelämässä. Fysioterapeutti Sini kartoitti ja tutki lähtötilanteen. Jonna sai mukaansa harjoitteet, joilla keskivartalon lihasten vahvistaminen aloittaa.

Seinäjoella Emmi tuli toiselle käynnille. Fysioterapeutti Tuula teki alaraajatutkimuksen kartoittaakseen vanhan urheiluvamman vaikutukset. Harjoitteena, stabilaizeria (kuva)apuna käyttäen, kaularangan syvien lihasten hahmottaminen ja vahvistaminen. Lisäksi lannerangan asennonhallintaa parantavia harjoitteita. Emmi on tehnyt harjoitteita säännöllisesti pienestä flunssasta huolimatta.

Laihialla Susanna on käynyt myös toisen kerran fysioterapeutti Mervin ohjauksessa. Susannan alaselän kivut ovat pysyneet poissa.

Ihmiskoe -Sota turhia lääkkeitä vastaan- fysioterapeutit Sini, Mervi ja Tuula. Seinäjoella kolmannella tapaamisella fysioterapeutti Tuula kävi Emmin kanssa liikuntakeskus EasyFitillä. Emmi harrastaa kuntosaliharjoittelua ja alaselkä on kipeytynyt tiettyjen harjoitteiden jälkeen. Tuula kävi tarkistamassa nämä liikkeet ja korjasi suoritustekniikkaa, jonka jälkeen selän asento parantui ja kipu hävisi. Uusina harjoitteina Emmi sai keskivartalon tukea ja syviä lihaksia vahvistavat harjoitteet. Emmillä ei ole ollut päänsärkyä ja lääkkeet hän on jättänyt kokonaan pois. Selkäkipu on selvästi helpottunut harjoitteiden myötä. Pieni flunssa ei ole neitosta haitannut ja hän on ahkerasti tehnyt kevennettyjä harjoitteita ja peukuttanut Omaolonosturissa.
Laihialla Susanna on käynyt neljännen kerran fysioterapeutti Mervin vastaanotolla. Susannalla oli alaselkä hieman kipeytynyt työpäivän jälkeen, jumppaamalla kipu helpottui ja ei tarvinnyt särkylääkettä.

Fysiopisteen Ihmiskoe-asiakkaat ovat käyneet 4. fysioterapiakäynnin. Tällä käynnillä olemme käyneet läpi aikaisempia harjoitteita sekä valmistauduimme yhdessä tulevaan iCoach -valmennusjaksoon. Asiakas ja fysioterapeutti suunnittelivat yhdessä tulevan 2 kuukauden harjoittelun, jossa otettiin huomioon asiakkaan toivomukset. Emmin tavoite oli saada parannettua asennonhallintaa sekä niska- että lannerangan alueelta.
Susannan harjoitusohjelma sisältää myöskin lannerangan alueen harjoitteita ja syvien lihasten vahvistamista. Molemmat tytöt ovat tehneet ahkerasti harjoitteita ja hoitaneet ”peukuttamisen” iCoachissa. Särkylääkkeitä ei ole tarvittu.

Lisää kertomuksia ihmiskokeesta