Mitä kinesioteippaus on?

Teippaus on fysioterapiassa jo pitkään käytetty apukeino. Teippauksella pyritään tasapainottamaan niveliä ja keventämään sekä ohjaamaan nivelten ja lihasten kuormitusta. Lisäksi sillä voidaan esimerkiksi parantaa asentoa.

Joustamaton urheiluteippi lienee tutuin käytetyistä teippauskeinoista. Teippaus on kuitenkin ollut monesti ongelmallista sen toimintaa rajoittavan vaikutuksen vuoksi. Ongelmia ovat aiheuttaneet myös teippien materiaaleista ja liimoista johtuvat ihoärsytykset. Kinesioteippaus on tuonut tähän kokonaan uusia mahdollisuuksia.

Kinesioteippauksen ominaisuudet

Kinesioteippauksessa hyödynnetään kinesioteipin ihon kaltaisia ominaisuuksia. Teipin palautuva elastisuus on samanlainen kuin iholla, noin 30–40 %. Teippiä voi pitää parikin viikkoa ja se kestää suihkussa käyntiä, uimista ja saunomista. Materiaali on puuvillaa ja käytettävä liima on akryylipohjainen. Kinesioteipin aiheuttamat allergiset reaktiot ovat harvinaisia.

Kinesioteippauksen alkuperä

Kinesioteippauksen hoitomuotona aloitti japanilainen kiropraktikko Kenzo Kaze 1970-luvulla. Hän kehitteli ja tutki ihon ja ihonalaisten kudosten vaikutusta kipuun ja sen hoitoon. Tämän lisäksi hän tutki teippauksen vaikutusta nivelten liikelaajuuteen, verenkiertoon sekä lymfajärjestelmään. Kaze myös kartoitti elimistön omaa kykyä korjata ongelmia neurofysiologisten tekijöiden kautta.

Eurooppaan kinesioteippaus rantautui 90-luvun loppupuolella ja teippaustekniikoiden kehityttyä siitä on tullut osa fysioterapiaa. Urheilun parissa kinesioteippausta on käytetty sen toiminnallisuuden vuoksi jo pitkään ja käyttö lisääntyy jatkuvasti.

Kinesioteippausta käytetään parantamaan urheilusuorituksia mm.

  • jalkapallossa
  • pyöräilyssä
  • golfissa

Kinesioteippaustekniikat

Teippaustekniikat perustuvat teipin ominaisuuden käyttöön. Teipin vetosuunta ja elastisuuden hyväksikäyttö ovat olennaisia tekijöitä teippauksessa. Teippausta voidaan käyttää lihaksen rentouttamiseen tai aktivointiin, turvotuksen poistoon lymfakiertoa edistämällä, nivelen asennon ohjaamiseen ja funktionaalisesti sen toimintaan vaikuttamalla.

Valittu teippaustekniikka perustuu potilaan huolelliseen alkututkimukseen. Fysioterapeutin tieto anatomiasta ja biomekaniikasta antaa parhaan pohjan teippauksen hyödyntämiseen.

Teippauksen vaikutus saadaan hoitotilanteessa useimmiten välittömästi.

Varaa aika Auronin lähimpään toimipisteeseen.

Antamalla palautetta artikkelista voit voittaa 75€ arvoisen lahjakortin fysioterapiaan. Arvomme yhden kortin kuukaudessa.

Lue myös:

Auronin fysioterapeutti OMT, TULE-erikoisasiantuntija Keijo Pitkämäen blogikirjoitus kinesioteippauksesta terve.fi -sivustolla.

Tilaa Auron uutiskirje - saat hyödyllistä tietoa terveytesi hyväksi.

Kysy meiltä

Suomen johtavana fysioterapian, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin asiantuntijana Auron haluaa auttaa sinua voimaan paremmin. Olipa vaivasi pieni tai suuri, kysy meiltä. Vastaamme mielellämme.

Suomen johtavana fysioterapian, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin asiantuntijana Auron haluaa auttaa sinua voimaan paremmin. Olipa vaivasi pieni tai suuri, kysy meiltä. Vastaamme mielellämme.