Mitä kinesioteippaus on?
Teippaus on fysioterapiassa jo pitkään käytetty apukeino. Ongelmia teippien käytössä ovat tuoneet materiaaleista ja liimoista johtuvat ihoärsytykset. Joustamaton urheiluteippi lienee tutuin käytetyistä. Teippaus on usein ongelmallista teippauksen osin toimintaa rajoittavan vaikutuksen vuoksi. Teippauksella pyritään nivelten tasapainottamiseen ja kuormituksen keventämiseen. Lihaksen kuormitusta pyritään keventämään ja ohjaamaan. Lisäksi pyritään esimerkiksi asennon parantamiseen.
Kinesioteippaus on tuonut tähän kokonaan uusia mahdollisuuksia . Urheilun parissa kinesioteippausta on käytetty sen toiminnallisuuden vuoksi yhä lisääntyvässä määrin jo pitkään. Kinesioteipit parantavat suorituksia erilaisissa urheilulajeissa - David Beckham, Lance Amstrong, ja Tiger Woods esimerkkeinä.
Kinesioteippauksen hoitomuotona aloitti japanilainen kiropraktikko Kenzo Kaze 1970-luvulla. Hän kehitteli ja tutki ihon ja ihonalaisten kudosten vaikutusta kipuun ja sen hoitoon. Tämän lisäksi hän tutki teippauksen vaikutusta nivelten liikelaajuuteen, verenkiertoon sekä lymfajärjestelmään. Edelleen Kaze kartoitti elimistön omaa kykyä korjata ongelmia neurofysiologisten tekijöiden kautta.
Eurooppaan kinesioteippaus rantautui 90-luvun loppupuolella ja teippaustekniikoiden kehityttyä siitä on tullut osa fysioterapiaa.
Kinesioteippauksessa hyödynnetään teipin ihon kaltaisia ominaisuuksia. Teipin palautuva elastisuus on kuten iholla, noin 30-40 %. Materiaali on puuvillaa ja käytettävä liima on akryylipohjainen. Allergiset reaktiot ovat harvinaisia. Teippiä voi pitää parikin viikkoa ja se kestää suihkussa käyntiä, uimista ja saunomista.
Teippaustekniikat perustuvat teipin ominaisuuden käyttöön, jossa teipin vetosuunta ja elastisuuden hyväksikäyttö ovat olennaisia tekijöitä. Teippausta voidaan käyttää lihasta joko rentouttavana tai aktivoivana, lymfakiertoa edistävänä turvotusta poistamaan, nivelen asentoa ohjaavana ja funktionaalisesti toimintaan vaikuttamalla. Teippaustekniikka perustuu alkututkimukseen. Vaikutus saadaan hoitotilanteessa useimmiten välittömästi.
Fysioterapeutin tieto anatomiasta ja biomekaniikasta antaa parhaan pohjan teippauksen hyödyntämiseen.
Keijo Pitkämäki
Fysioterapeutti OMT, Tule-fysioterapian erikoisasiantuntija
Kirjoittaja toimii ammatinharjoittajana ja OMT kouluttajana Auron OMT Keskuksessa Helsingin Itäkeskuksessa.
Auron jälleenmyy kinesioteippejä. Lisätietoja klikkaamalla Auron tuotemyynti.
Ajan varaamiseksi lähimmän Auronin yhteystiedot kuten myös hinnastot löytyvät toimipisteidemme sivuilta.




