Mikä noidannuoli on?

Etsi lähin toimipiste ja varaa aika Kysy meiltä lisää aiheesta
- me vastaamme

Noidannuolen syyt

Noidannuoli eli akuutti lumbago tarkoittaa äkillistä kipua selässä. Noidannuoli syntyy usein hyvin pienen, mutta varomattoman liikkeen seurauksena.

Noidannuoleen liittyy usein voimakas lihaskramppi, ”lihassuoja”. Tämä suoja-asento pyrkii estämään ihmistä aiheuttamasta lisää vahinkoa kudoksille. Selän ”pakkoasento” on siis seurausta kivusta, eikä varsinainen noidannuolen aiheuttaja. Paikallaan ollessa kipua ei usein tunnu, mutta pienikin liike saa aikaan voimakkaan ja terävän kivun, jonka vuoksi liikkumista on varottava.

Noidannuolen kaltainen akuutti kipu voi olla peräisin mistä tahansa hermotetusta kudoksesta selässä. Tavallisimmin noidannuoli aiheutuu nikamavälilevystä, selkärangan nivelrakenteista tai pehmytkudoksista. Välilevyperäiseen kipuun ja hermon ärtymiseen liittyy usein kipua ponnistuksessa, kuten yskiessä, aivastellessa ja esimerkiksi vessassa istuessa. Pahimman kivun aikana kannattaa välttää istumista.

Jos noidannuoli alkaa tapaturman yhteydessä, ja siihen liittyy heijastavaa kipua yhteen tai molempiin alaraajoihin, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi.

Noidannuolen hoito

Kivun lievittämiseksi voi käyttää särkylääkettä. Kipua helpottavat tavalliset, apteekista saatavat asetyylisalisyylihappoa, ibuprofeenia, ketoprofeenia tai parasetamolia sisältävät kipulääkkeet.

Normaalisti kipu paranee viikon aikana ilman sen suurempia toimenpiteitä. Kun kivut helpottavat, on hyvä alkaa selän ja vatsan lihasten harjoittaminen fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaisesti.

Toistuvat noidannuolet

Jos noidannuolet toistuvat useamman kerran vuodessa, on syytä selvittää fysioterapeutin toimesta selkää virheellisesti kuormittavat tekijät: työ- ja nukkuma-asennot, lihastoiminnan tasapaino jne. jonka perusteella laaditaan henkilölle fysioterapiaohjelma omaharjoitteineen.

Vaikka itsehoitokin usein auttaa, ei kannata odotella liian pitkään. Herkästi kipeytyvän selän kanssa voi elää mukavammin. Auron fysioterapeutit osaavat kertoa, miten.

Omaharjoitteet noidannuolen hoitoon

Noidannuolesta johtuvia kipuja voi koettaa helpottaa tietyillä jumppaliikkeillä. Älä tee liikkeitä, jos tunnet kipua ja erityisesti jos kipu lisääntyy. Suosittelemme joka tapauksessa fysioterapeutin tai lääkärin tapaamista, jos koet noidannuolelle tyypillisiä oireita.

Noidannuoli – alalannerankaa mobilisoiva harjoitus

Noidannuoli – lannerangan rotaatioharjoitus

Noidannuoli – ekstensiokontrolliharjoite

Jos epäilet, että sinulla on noidannuoli, kannattaa ehdottomasti tavata fysioterapeutti. Etsi lähin Auron toimipiste ja varaa aika.

Vastasiko artikkeli odotuksiasi?

Antamalla palautetta artikkelista voit voittaa 75€ arvoisen lahjakortin fysioterapiaan. Arvomme yhden kortin kuukaudessa.

Chattaa fysioterapeutin kanssa

Uutena palveluna voit myös kysyä chat – viestillä tai videopuhelulla fysioterapeutilta neuvoja. Chat – viesti on ilmainen, videopuhelu maksaa € 19. Lisätietoja alla olevan kuvan kautta.

Klikkaa kuvaa ja kysy fysioterapeutilta lisää rintarangan ongelmista ja niiden ratkaisuista.

Lue myös:

Mistä selkäkipu johtuu?

Iskiaksen oireet ja hoito

Välilevyn pullistuman oireet ja hoito

Kysy meiltä

Suomen johtavana fysioterapian, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin asiantuntijana Auron haluaa auttaa sinua voimaan paremmin. Olipa vaivasi pieni tai suuri, kysy meiltä. Vastaamme mielellämme.



Suomen johtavana fysioterapian, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin asiantuntijana Auron haluaa auttaa sinua voimaan paremmin. Olipa vaivasi pieni tai suuri, kysy meiltä. Vastaamme mielellämme.