Mikä noidannuoli on?

Noidannuoli eli akuutti lumbago tarkoittaa äkillistä kipua selässä. Tällainen akuutti kipu voi olla peräisin mistä tahansa hermotetusta kudoksesta selässä. Noidannuoleen liittyy usein voimakas lihaskramppi , ”lihassuoja” . Tämä suoja-asento pyrkii estämään ihmistä aiheuttamasta lisää vahinkoa kudoksille. Selän ”pakkoasento” on siis seurausta kivusta, eikä varsinainen noidannuolen aiheuttaja.

Noidannuoli syntyy usein hyvin pienen, mutta varomattoman liikkeen seurauksena. Kun henkilö on paikallaan, ei kipua usein tunnu, mutta pienikin liike saa aikaan voimakkaan ja terävän kivun, jonka vuoksi henkilö varoo liikkumasta. Kivun lievittämiseksi on apteekista saatavilla asetyylisalisyylihappoa, ibuprofeenia, ketoprofeenia tai parasetamolia sisältävää särkylääkettä

Tavallisimmin noidannuoli aiheutuu nikamavälilevystä, selkärangan nivelrakenteista tai pehmytkudoksista. Välilevyperäiseen kipuun ja hermon ärtymiseen liittyy usein ponnistuskipua yskiessä, aivastellessa ja esimerkiksi vessassa istuessa. Pahimman kivun aikana kannattaa välttää istumista.

Normaalisti kipu paranee viikon aikana ilman sen suurempia toimenpiteitä. Kun kivut helpottavat, on hyvä alkaa selän ja vatsan lihasten harjoittaminen fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaisesti. Jos noidannuolet toistuvat useamman kerran vuodessa, on syytä selvittää fysioterapeutin toimesta selkää virheellisesti kuormittavat tekijät: työ- ja nukkuma-asennot, lihastoiminnan tasapaino jne. jonka perusteella laaditaan henkilölle fysioterapiaohjelma omaharjoitteineen.

Jos noidannuoli alkaa tapaturman yhteydessä, ja siihen liittyy heijastavaa kipua yhteen tai molempiin alaraajoihin, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi.

Vaikka itsehoitokin usein auttaa, ei kannata odotella liian pitkään. Herkästi kipeytyvän selän kanssa voi elää mukavammin. Auronin ammattilaiset osaavat kertoa sinulle miten. Voit varata ajan parempaan oloon:

Varaa aikasi lähimmästä Auron toimipisteestä, myös hinnastot löytyvät toimipistesivuilta.




Markku Paatelma / Auron